Yritysten tuntuma oli, että helle leikkasi kävijähuiput käyntikohteissa. Yritykset pääsivät hyvään tulokseen, mutta on selviä viitteitä siitä, että parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia, jos helle ei olisi hyydyttänyt ihmisiä. Helteen vaikutus riippuu hyvin paljon yrityksestä: siellä missä on vettä ja luontoa pärjäsivät hyvin.  Kesäkuu ja elokuu tuntuivat monissa yrityksissä olevan normaalia vaisumpia. Ulkomaisten matkailijoiden osalta useammassakin yrityksessä on koettu katoa.

Uusimmat tilastot näyttävät, että esimerkiksi huoneiden käyttöaste on hieman noussut. Savonlinnassa yhden toimijan konkurssi ja useiden yksiköiden poistuminen tai operaattorin vaihtuminen vaikutti rekisteröityneiden yöpymisten määrään. Tilastojen valossa kesäkuussa on tapahtunut merkittävä notkahdus alaspäin vuoteen 2009 verrattuna. Näyttää siltä, että Suomessa kesän vietto painottuu entistä enemmän heinä-elokuuhun.

Ulkomaisten matkailjoiden määrissä ei ole tapahtunut mullistavia muutoksia – maakunta on menettänyt selvästi viimeisen viiden vuoden aikana markkinaosuuksiaan verrattuna tärkeimpiin Suomen matkailumaakuntiin. Kasvu on lähes kokonaan tullut venäläismatkailusta. Erityisesti venäläisten osalta epävarmuutta aiheuttaa puuttuva tieto rekisteröimättömän matkailun laajuudesta.

Tilannetta päivitti 16.9. kokoontunut Etelä-Savon maakunnan matkailun neuvottelupöytä, joka koostuu matkailuyritysten ja julkisorganisaatioiden edustajista.