Savonlinnan Puistokadun Elämysten korttelin Café Alegriassa vietettiin Demus Angeluksen valokuvanäyttelyn avajaisia torstaina 6.8.

Kuva: Teemu Ritanen

Teemu Ritanen, taitelijanimeltään Demus Angelus kokee, että hänen valokuvansa eivät edusta luontokuvia sanan perinteisessä merkityksessä.

- Yleensä luontokuviksi käsitetään niin kutsutut dokumentoivat luontokuvat, eli kuvat joissa esimerkiksi kasveja kuvataan dokumentoimismielessä. Kuvaustekniikan osalta noudatan samoja sääntöjä kuin esimerkiksi luontokuvakilpailuissa. Kuvan peruskäsittely on sallittua, kuten kuvan kirkkauden ja kontrastien säätäminen, mutta muuten kuvia ei käsitellä kuvankäsittelyohjelmalla.

Demus kuvaa pääasiassa digitaalisella järjestelmäkameralla. Suurin osa näyttelyssä olevista kuvista on otettu Turun seudulla. Muutamissa kuvissa näkyy myös Keski-Suomen maisemia.

- Kuvauspaikat tulee valittua luontevasti eri projektien myötä. Jos työstän jotakin tiettyä projektia, ja sen kautta jotakin tiettyä teemaa, määrittää se osaltaan kuvauspaikkojen valintaa. Toinen tapa valita kuvauspaikkoja on ihan vain kävellä luonnossa ja seurata ympäristöä. Tällöin kuvat syntyvät ikään kuin sivutuotteina. Viime keväänä yritin saada ”täydellistä” kuvaa valkovuokosta, mutta tämä projekti jäi vielä kesken.

Kesäisin Demus kertoo lähtevänsä monesti ulos kuvaamaan jo kolmen aikoihin aamulla. Kesäaamut ja illat ovat erityistä aikaa valokuvaajalle.

- Aamu- ja iltavalo inspiroivat kuvaamaan. Kesäaamun auringonnousuissa on jotakin erikoislaatuista. Auringonnousun näkeminen on hyvä tapa aloittaa päivä. Kuvaamistekniikan kannalta aamu- ja iltavalot ovat siinä mielessä erityisiä, että ne ovat enemmän kameraystävällisempiä kuin päivänvalo. Päivänvalo sopii ehkä ihmissilmälle paremmin, mutta kameralle ei.

Demus kertoo kuvaavansa myös yöllä, etenkin talviaikaan. Lumi ja tähtitaivas vetävät yökuvaamisen pariin.

- Talvella kuvaan yöllä monesti silloin, kun olen vanhempieni luona vierailulla Keski-Suomessa. Siellä, maaseudun keskellä, on hyvä kuvata, kun taajaman tai kaupungin valot eivät ole ympärillä häiritsemässä.

Kesäunelmia –näyttelyn valokuvat koostuvat näyttelyn nimen mukaisesti erilaisista kesäisistä teemoista. Demus Angeluksen kuvissa herkkyys ja kauneus tulevat esille niin kokonaisuuden kuin äärimmäisen viehättävien yksityiskohtien kautta. Luonnon monimuotoisuudesta kertoo esimerkiksi valokuva Helminauha, jossa hämähäkin seitissä roikkuvista pisaroista heijastuu ylösalaisin oleva maailma. Herkkyys ja voima kulkevat kuvassa käsi kädessä.

Kesäunelmia luontokuvanäyttely on yleisölle avoinna Café Alegriassa 6.-31.8.2009 kahvilan aukioloaikoina.

Café Alegria on avoinna arkisin 11-20, lauantaisin sekä sunnuntaisin 11-17.

Teksti Maria Loikkanen

Kirjoittaja on Savonlinnan Innovaatiokeskuksen tuottaja ja viestintävastaava