Taiteilija Hannamari Jalovaaran taidenäyttelyn avajaisia vietettiin Savonlinnan Puistokadun Elämysten korttelissa heinäkuun alussa. Kehoon kirjattu -näyttely on yleisölle avoinna arkipäivisin ja viikonloppuisin Elämysten korttelissa sijaitsevassa Café Alegriassa.

1248448837_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvassa taiteilija Hannamari Jalovaara. (Kuva: Savonlinnan Innovaatiokeskus)

Hannamari Jalovaaran töissä yhdistyvät erilaiset graafiset tekniikat. Syväpainotekniikalla toteutettuun grafiikkaan syntyy kerroksellisuuden elementti sitä mukaa kun työt vedetään useita kertoja prässistä läpi. Kerroksellisuus on Kehoon kirjattu -näyttelyn olennainen teema. Ihmiskehon syvyys ja kerroksellisuus syntyvät ajan myötä. Jokaiseen jää jälkiä eletystä elämästä.

- Ihmisen ajatukset, muistot ja sanat vaikuttavat meihin kaikkiin. Muistijälki kirjautuu kehoon. Kuinka korkea on tietoisuutemme sanojen ja ajatusten vahvuudesta? Emme välttämättä aina tiedosta, että sanoja voidaan käyttää luomiseen. Tästä huolimatta muistijäljet kirjautuvat kehoon, Hannamari Jalovaara pohtii.

Kehoon kirjattu -näyttelyn teoksissa ajatus kehoon kirjautuvista muistijäljistä tulee esille myös Hannamarin pitkän ulkomailla oleskelun kautta.

- Kaksi kotimaata ovat vaikuttaneet, ajatukset ovat kulkeneet maiden välillä. Kokemus siitä, että kaukana olevat läheiset elävät omissa ajatuksissani sekä siitä, että myös itse elää muiden ajatuksissa oli vahva, Hannamari sanoo.

Eräs Hannamarin käyttämistä materiaaleista ovat kuparilaatat, joita voi työstää mekaanisesti tai kemiallisesti. Hannamari kertoo tekevänsä laattoja, joista voi painaa useita teoksia vedossarjaan.
Tästä huolimatta useimmat työt ovat yksilöllisiä. Taiteilija toteaakin yhdeksi grafiikan perustavanlaatuiseksi ominaisuudeksi toiston mahdollisuuden, myös sen, että  toistoa hieman muuttamalla voidaan luoda hyvin yksilöllisiä töitä.

Puistokadun Elämysten korttelissa sijaitseva Café Alegria on näyttelytilana taiteilijan mieleen.

- Teokset istuvat tilaan hienosti. Näyttelyn rakentaminen ja valmiiksi saattaminen oli hyvin vaivatonta. Välillä tuntui melkein siltä kun työt olisi tehty tätä tilaa varten, vaikka osa näyttelyn töistä on tehty jo vuonna 2001, Hannamari toteaa.

Hannamari Jalovaara on asunut pitkään Kanadassa. Viimeksi kuluneen puolen vuoden ajan hän on työstänyt Firenzessä intensiivisesti uutta teossarjaa. Nykyään Hannamari asuu Espoossa.

Kehoon kirjattu -näyttely on yleisölle avoinna Café Alegriassa 2.7.-28.7.2009. Café Alegria on avoinna arkisin 11-20, lauantaisin sekä sunnuntaisin 11-17.

Teksti Maria Loikkanen

Kirjoittaja on Savonlinnan Innovaatiokeskuksen tuottaja ja viestintävastaava