1273878.jpg

Tervetuloa valtakunnalliseen vesistömatkailuseminaariin


27. -28.3.2008 Kuopioon Best Western Hotel Savoniaan

Suomen valtakunnallisessa matkailustrategiassa vesistötuotteet on nostettu yhdeksi tärkeäksi kehitettäväksi tuoteryhmäksi. Vesistömatkailuseminaari on kehittämisen työkalu, ja se on osa Matkailun edistämiskeskuksen valtakunnallista tuotekehitysprosessia. Seminaari on tarkoitettu kaikille ulkomaan markkinoinnista kiinnostuneille matkailuyrityksille, jotka haluavat aloittaa kansainvälisen markkinoinnin tai vahvistaa asemiaan ulkomaan markkinoilla. Myös matkailualan muiden sidosryhmätahojen edustajat ovat tervetulleita.

Seminaari jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisenä päivänä osanottajat saavat tietoa eri kohdemarkkinoista, niiden kysynnästä ja markkinoiden vaatimuksista. Toisessa osassa työskennellään neljässä eri tuotesegmenttien mukaisessa työryhmässä, jotka ovat melonta, kalastus, risteilyt ja veneily/purjehdus. Torstain ulkomaiset esitykset ovat englanniksi samoin kuin matkanjärjestäjien alustukset perjantaiaamuna.

Seminaarin tavoitteena on vesistöaktiviteettien kaupallistaminen ulkomaan markkinointiin, uusien kysyntälähtöisten tuotteiden kehittäminen, yritysten kilpailukyvyn ja osaamisen parantaminen sekä konkreettisen lisätiedon saaminen tuotekehityksen avuksi.

Seminaarin osanottomaksu on 100 euroa + alv. sisältäen kaiken oheisohjelman ml. tutustumisen Kallavesj-messuille.

Tästä löydät Valtakunnallinen vesistömatkailuseminaari 2008 - tilaisuuden ohjelman.

Rekisteröidy tästä viimeistään 22.2.2008.

Hotelli Savonian kanssa on sovittu erikoishinta majoituksesta eli 84 euroa yhden hengen huone ja 104 euroa kahden hengen huone. Ystävällisesti varaa majoituksesi suoraan hotellista (017-2555102 tai [email protected]) 22.2.2008 mennessä.

Kontaktihenkilöt järjestelykysymyksissä ovat Liisa Renfors, [email protected] ja Kaija Lipponen,
[email protected]

Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusteri toimii MEKin kanssa yhteistyössä seminaarin järjestelyissä.

1057300.jpg